Työllistä taidolla
Kasvu tarvitsee kumppanin – Työllistä taidolla
Rekrytointi on pienelle yritykselle aina iso päätös. Onnistuminen vaatii usean asian huomioimista eikä virheisiin ole varaa.
Työllistä taidolla on yrittäjille suunnattua henkilökohtaista neuvontaa työntekijän palkkaamiseen liittyen. Jo palvelun aikana saat kirjallisen suunnitelman ja konkreettiset toimenpiteet, joita tekemällä pääset onnistuneeseen lopputulokseen.
KENELLE?
Oulun seudun työllisyysalueella 1–8 vuotta toimineille, korkeintaan viisi henkeä työllistäville yrityksille, jotka hakevat kasvua. Toimialalla ei ole väliä. Palvelu on saatavilla suomeksi ja englanniksi.
MITEN?
Otamme yhteyttä viiden arkipäivän kuluessa tilauksesta. Työskentelemme mieluiten kasvotusten asiakkaan omassa toimipaikassa, tarpeen mukaan useammassa osassa. Etäyhteyksien hyödyntäminen on myös mahdollista. Etenemme sinulle sopivalla aikataululla, sinun tahtiin.
MIKSI DOAMA?
Olemme itse yrittäjiä ja työnantajia. Tiedämme, miltä henkilöstömäärän kasvattaminen tarkoittaa käytännössä. Emme jätä työtä suunnittelun tasolle, vaan viemme sen arjen tekemiseen – ammattimaisesti, käytännönläheisesti ja rennolla otteella.
Näin pääset mukaan
Valmennukseen hakeudutaan työvoimaviranomaisen kautta. Täytä hakulomake BusinessOulun sivuilla ja valitse palveluntuottajaksi Doama Solutions Oy. Hyväksynnän jälkeen olemme sinuun yhteydessä.
Palvelu rahoitetaan de minimis -tukena, joten yrityksen tulee täyttää tuen ehdot.
Asiantuntijasi
Juho Ikonen
Puh.nro: 043 824 2290
Sähköposti: juho.ikonen(a)doama.fi
Hannaleena Posti
Puh.nro: 040 736 2907
Sähköposti: hannaleena.posti(a)doama.fi